Viimeinkin päästiin veneen maalauksessa eteenpäin ja saatiin maali pintaan. Ennen maalausta aikaisemman maalin pinta hiekkapestiin, ruostuneet kohdat hiekkapuhallettiin ja primerin maalauksen jälkeen pinta käsiteltiin lopullisella värillä. Väriksi valikoitui RAL värikartan väri, joka miellytti silmää parhaiten. Lopputulos tuli yllättäen aika vaaleaksi, mutta koristemaalaukset tehdään vasta tämän jälkeen.
Ensimmäisen talviajan aamun valjetessa vene siirrettiin E75 tietä pitkin Puuppolaan ja ajoitus meni nappiin. Ei liikennettä ja ohituksia. Tätä ei olisi voinut tehdä ruuhka-aikana.
Lopputulos tuli todella hienoksi ja jälleen kerran sai huomata, että ammattitaitoiseen maalariin voi aina luottaa. Mestaripuhallus Jaakola maalasi tämän niin tasaiseksi, että eräs kuvitteli veneen olevan laskikuitua. Osa tästä hienosta lopputuloksesta menee ilman muuta veneen tekijälle, joka valitettavasti ei ole näkemässä lopputulosta.
Nyt talvi kuluu suunnitellessa ja miettiessä miten projekti etenee. Moottori pitäisi herätellä henkiin,
Kylki on todella tasaisen näköinen.
Vanerisuojista saa hyvät mallit ikkunoita varten.
Vedenalainen osuus maalattiin mustaksi.
Valmiiksi maalattu vene
Ensimmäisen talviajan aamun valjetessa vene siirrettiin E75 tietä pitkin Puuppolaan ja ajoitus meni nappiin. Ei liikennettä ja ohituksia. Tätä ei olisi voinut tehdä ruuhka-aikana.
Aamulla ei ole ruuhkaa. |
Kevyesti tulee traktorin perässä |
Lopputulos tuli todella hienoksi ja jälleen kerran sai huomata, että ammattitaitoiseen maalariin voi aina luottaa. Mestaripuhallus Jaakola maalasi tämän niin tasaiseksi, että eräs kuvitteli veneen olevan laskikuitua. Osa tästä hienosta lopputuloksesta menee ilman muuta veneen tekijälle, joka valitettavasti ei ole näkemässä lopputulosta.
Nyt talvi kuluu suunnitellessa ja miettiessä miten projekti etenee. Moottori pitäisi herätellä henkiin,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti